1 Hallinnan luovutus

Huoneiston hallinta luovutetaan vuokralaiselle vuokra-ajan alkaessa edellyttäen, että vuokravakuus on toimitettu sovittuna päivänä. Mikäli vuokralainen vastaanottaa huoneiston avaimet ennen vuokra-ajan varsinaista alkamista, vastuu huoneistosta siirtyy vuokralaiselle jo kun hän vastaanottaa huoneiston avaimet.

2 Vuokran ja erilliskorvausten tarkistaminen

Vuokranantajalla on oikeus tarkistaa vuokraa elinkustannusindeksin muutoksen mukaisesti lisättynä enintään kolmella (3) prosenttiyksiköllä. Tarkistettua vuokraa maksetaan huhtikuun alusta. Mikäli indeksin pisteluku alenee, ei vuokraa kuitenkaan alenneta. Tarkistus suoritetaan kerran vuodessa. Tarkistuksessa käytetään joulukuun indeksiä. Korotus lasketaan aina edelliseen voimassa olevaan vuokraan ja vertailuindeksinä käytetään edellisen vuoden tarkistusindeksiä. Vesimaksu tasataan vedenkulutuksen toteuman mukaisesti vedentasauslaskulla yhden (1) kerran vuodessa tai kun vuokrasopimus päättyy. Muut maksut taloyhtiön vuosittain määräämällä tavalla ja hinnoilla.

3 Huoneiston kunto vuokrasuhteen alkaessa

Huoneisto vuokrataan siinä kunnossa kuin se on vuokrasuhteen alkaessa. Vuokranantaja vastaa siitä, että huoneisto on vuokrasuhteen alkaessa ja sen aikana sellaisessa kunnossa kuin vuokralainen huoneiston iän, alueen ja muut paikalliset olosuhteet huomioon ottaen voi kohtuudella vaatia, jollei muusta kunnosta ole erikseen sovittu.

4 Vuokralaisen hoito- ja kunnossapitovastuu

Vastuu huoneiston hoidosta ja kunnossapidosta määräytyy asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaisesti. Vuokralaisen on hoidettava huoneistoa sekä vuokrasuhteen johdosta käytössään olevia kiinteistön ja rakennuksen yhteisiä tiloja ja laitteita huolellisesti. Vuokralainen on velvollinen noudattamaan annettuja käyttöohjeita ja järjestyssääntöjä. Huoneistossa, parvekkeella ja yleisissä sisätiloissa on tupakointi kielletty. Vuokranantajan kunnossapitovastuulla olevasta viasta tai puutteellisuudesta on ilmoitettava vuokranantajalle aina viivytyksettä. Vuokralainen vastaa huoneistonsa sähköstä ja tekee oman sähkösopimuksen haluamansa sähköyhtiön kanssa.

5 Korjaus- ja muutostyöt

Vuokralaisella ei ole oikeutta tehdä huoneistossa ilman vuokranantajan etukäteen antamaa kirjallista lupaa muuta korjaus- tai muutostyötä kuin vuokralaisen kunnossapitovastuu edellyttää. Huoneistoa koskevan välittömän vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin vuokralaisen tulee ryhtyä aina välittömästi.

6 Vuokralaisen vastuu huoneiston vahingoittumisesta

Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän tai hänen luvallaan huoneistossa oleskeleva henkilö tahallaan taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa vuokrakohteelle. Vuokralainen ei ole vastuussa vuokrakohteen tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä tarkoitukseensa. Vuokralaisella on oikeus pitää asunnossa lemmikkejä. Vuokralainen vastaa lemmikkien huoneistolle aiheuttamista normaalia kulumista suuremmista vaurioista (esim. purenta- ja kynsimisjäljet, eritteiden aiheuttamat jäljet).

7 Kotivakuutus

Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella koko vuokrasuhteen ajan.

8 Vuokranantajan oikeus päästä huoneistoon

Vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon sen kunnon ja hoidon valvomista varten. Jos huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana.

9 Vuokraoikeuden siirto

Vuokraoikeuden siirto ilman vuokranantajan erikseen antamaa kirjallista lupaa on kielletty. Huoneistossa asuvalle puolisolleen, perheeseen kuuluvalle lapselle tai jommankumman puolison vanhemmalle vuokraoikeus voidaan siirtää, ellei vuokranantajalla ole perusteltua syytä vastustaa siirtoa. Vuokralaisen on aina välittömästi ja kirjallisesti ilmoitettava vuokranantajalle tällaisesta siirrosta.

10 Jälleenvuokraus

Vuokrakohteen jälleenvuokraus on kielletty.

11 Vuokrasopimuksen irtisanominen

Vuokralaisen irtisanomisaika on yksi kuukausi, joka lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivätä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Irtisanomisilmoitus on toimitettava vuokranantajalle todistettavasti kirjallisesti. Mikäli vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen ennen ensimmäistä irtisanomispäivää, on vuokralainen velvollinen maksamaan vuokranantajalle sopimussakkona yhden kuukauden vuokraa vastaavan määrän.

12 Muuttopäivä

Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivä, jolloin huoneisto on luovutettava kokonaan vuokranantajan hallintaan.

13 Huoneistotarkastus

Huoneisto tulee luovuttaa vuokranantajalle vuokrasuhteen päättyessä vastaavassa kunnossa kuin se oli vuokrasuhteen alussa pois lukien tavanomainen kuluminen. Vuokranantaja suorittaa huoneistossa poismuuton yhteydessä huoneistotarkastuksen, jossa vuokralaisen vuokrasuhteesta johtuvien hoito- ja kunnossapitovastuiden toteutuminen todetaan.

14 Vakuus

Vuokralainen toimittaa vakuuden vuokrasopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi. Vakuudelle ei makseta korkoa. Vakuus palautetaan viipymättä kun huoneiston hallinta ja kaikki vuokralaiselle luovutetut avaimet on luovutettu takaisin vuokranantajalle, huoneistossa on pidetty huoneistotarkastus ja kaikki vuokrasopimuksen mukaiset vuokralaisen vuokranmaksu- sekä hoito- ja kunnossapitovastuut on todettu täytetyiksi.

15 Henkilötietojen käsittely

Vuokralainen tiedostaa ja hyväksyy, että vuokranantaja tai sen edustaja kerää ja käsittelee vuokralaisia koskevia henkilötietoja.

16 Sovellettavat säädökset

Muilta osin vuokrasuhteessa noudatetaan mitä laissa asuinhuoneiston vuokrauksesta (31.3.1995/481) on määrätty.

17 Voimaantulo

Vuokrasopimus tulee voimaan, kun se on allekirjoitettu.

18 Sopimuskappaleet

Vuokrasopimusta on tehty kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi (1) vuokranantajalle ja yksi (1) vuokralaiselle/vuokralaisille.

19 Verkkovuokraus

Pidätämme oikeuden olla hyväksymättä tehtyä vuokrasopimusta, jos vuokraukseen liittyen ilmenee syytä epäillä rikollista toimintaa tai tietoon tulee raskauttavia seikkoja asumishistoriasta tai vuokranantajalle maksamattomia vuokria aikaisempien vuokrasopimusten perusteella. Vuokranantajalla on myös muusta painavasta syystä oikeus olla hyväksymättä tehtyä vuokrasopimusta tai oikeus tehdä uusi vuokrasopimus, jos verkkovuokrauksessa tehdyn sopimuksen tiedot ovat virheellisiä. Jos vuokranantaja ei hyväksy tehtyä sopimusta, sitoutuu se ilmoittamaan asiasta vuokralaiselle viimeistään seuraavana arkipäivänä.

LISÄTIETOJA

Kiinteistön ja naapuriyhtiöiden tonteilla on käynnissä rakennushankkeita. Vuokralainen on tietoinen vuokrasopimusta tehdessään, että rakennustyöt voivat aiheuttaa häiriöitä asukkaille eikä tästä häiriöstä makseta korvausta tai vuokrahyvitystä.

Vuokralainen sitoutuu siihen, että hänen mahdollisesti saamansa asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajan tilille ja että vuokranantaja saa antaa vuokranmaksua koskevia ja muita vuokrasopimusvelvoitteisiin liittyviä tietoja viranomaisille, kuten sosiaaliviranomaisille ja Kelalle.