1 Hallinnan luovutus
Huoneiston hallinta luovutetaan vuokralaiselle vuokra-ajan alkaessa edellyttäen, että vuokra¬vakuus on toimitettu sovittuna päivänä.
2 Vuokran ja erilliskorvausten tarkistaminen
Vuokranantajalla on oikeus tarkistaa vuokraa elinkustannusindeksin muutoksen mukaisesti lisättynä enintään kolmella (3) prosenttiyksiköllä. Tarkistettua vuokraa maksetaan heinäkuun alusta. Mikäli indeksin pisteluku alenee, ei vuokraa kuitenkaan alenneta. Tarkistus suoritetaan kerran vuodessa. Tarkistuksessa käytetään maaliskuun indeksiä. Korotus lasketaan aina edelliseen voimassa olevaan vuokraan ja vertailuindeksinä käytetään edellisen vuoden tarkistusindeksiä. Erilliskorvaukset tarkistetaan taloyhtiön/-kohteen kulloinkin perimiä maksuja vastaavasti.
3 Huoneiston kunto vuokrasuhteen alkaessa
Huoneisto vuokrataan siinä kunnossa kuin se on vuokrasuhteen alkaessa. Vuokranantaja vastaa siitä, että huoneisto on vuokrasuhteen alkaessa ja sen aikana sellaisessa kunnossa kuin vuokralainen huoneiston iän, alueen ja muut paikalliset olosuhteet huomioon ottaen voi kohtuudella vaatia, jollei muusta kunnosta ole erikseen sovittu.
4 Vuokralaisen hoito- ja kunnossapitovastuu
Vastuu huoneiston hoidosta ja kunnossapidosta määräytyy asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaisesti. Vuokralaisen on hoidettava huoneistoa sekä vuokrasuhteen johdosta käytössään olevia kiin¬teistön ja rakennuksen yhteisiä tiloja ja laitteita huolellisesti. Huoneistossa, parvekkeella ja yleisissä sisätiloissa on tupakointi kielletty. Vuokranantajan kunnossapitovastuulla olevasta viasta tai puutteellisuudesta on ilmoitettava vuokranantajalle aina viivytyksettä.
5 Korjaus- ja muutostyöt
Vuokralaisella ei ole oikeutta tehdä huoneistossa ilman vuokranantajan etukäteen antamaa kirjallista lupaa muuta korjaus- tai muutostyötä kuin vuokralaisen kunnossapitovastuu edellyttää. Huoneistoa koskevan välittömän vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin vuokralaisen tulee ryhtyä aina välittömästi.
6 Vuokralaisen vastuu huoneiston vahingoittumisesta
Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän tai hänen luvallaan huoneistos¬sa oleskeleva henkilö tahallaan taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan ai¬heuttaa vuokrakohteelle. Vuokralainen ei ole vastuussa vuokrakohteen tavanomaisesta kulu¬misesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä tarkoitukseensa.
7 Kotivakuutus
Vuokralainen sitoutuu ottamaan ja pitämään kotivakuutuksen vastuuvakuutuksella koko vuokrasuhteen ajan.
8 Vuokranantajan oikeus päästä huoneistoon
Vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon sen kunnon ja hoidon valvomista varten. Jos huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, vuokran¬antajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana.
9 Vuokraoikeuden siirto
Vuokraoikeuden siirto ilman vuokranantajan erikseen antamaa kirjallista lupaa on kiellet¬ty. Huoneistossa asuvalle puolisolleen, perheeseen kuuluvalle lapselle tai jommankum¬man puolison vanhemmalle vuokraoikeus voidaan siirtää, ellei vuokranantajalla ole pe¬rusteltua syytä vastustaa siirtoa. Vuokralaisen on aina välittömästi ja kirjallisesti ilmoitettava vuokranantajalle tällaisesta siirrosta.
10 Jälleenvuokraus
Vuokrakohteen jälleenvuokraus on kielletty.
11 Vuokrasopimuksen irtisanominen
Vuokralaisen irtisanomisaika on yksi kuukausi, joka lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivätä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Irtisanomisilmoitus on toimitettava vuokranantajalle todistettavasti kirjallisesti. Mikäli vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen ennen ensimmäistä irtisanomispäivää, on vuokralainen velvollinen maksamaan vuokranantajalle sopimussakkona yhden kuukauden vuokraa vastaavan määrän.
12 Muuttopäivä
Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivä, jolloin huoneisto on luovutettava kokonaan vuokranantajan hallintaan.
13 Huoneistotarkastus
Huoneisto tulee luovuttaa vuokranantajalle vuokrasuhteen päättyessä vastaavassa kunnossa kuin se oli vuokrasuhteen alussa pois lukien tavanomainen kuluminen. Vuokran¬antaja suorittaa huoneistossa poismuuton yhteydessä huoneistotarkastuksen, jossa vuokralaisen vuokrasuhteesta johtuvien hoito- ja kunnossapitovastuiden toteutuminen todetaan.
14 Henkilötietojen käsittely
Vuokralainen tiedostaa ja hyväksyy, että vuokranantaja tai sen edustaja kerää ja käsittelee vuokralaisia koskevia henkilötietoja.
15 Sovellettavat säädökset
Muilta osin vuokrasuhteessa noudatetaan mitä laissa asuinhuoneiston vuokrauksesta (31.3.1995/481) on määrätty.
16 Voimaantulo
Vuokrasopimus tulee voimaan, kun se on allekirjoitettu.
17 Sopimuskappaleet
Vuokrasopimusta on tehty kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi (1) vuokranantajalle ja yksi (1) vuokralaiselle/vuokralaisille.
18 Verkkovuokraus
Pidätämme oikeuden olla hyväksymättä tehtyä vuokrasopimusta, jos vuokraukseen liittyen ilmenee syytä epäillä rikollista toimintaa tai tietoon tulee raskauttavia seikkoja asumishistoriasta tai vuokranantajalle maksamattomia vuokria aikaisempien vuokrasopimusten perusteella. Vuokranantajalla on myös muusta painavasta syystä oikeus olla hyväksymättä tehtyä vuokrasopimusta tai oikeus tehdä uusi vuokrasopimus, jos verkkovuokrauksessa tehdyn sopimuksen tiedot ovat virheellisiä. Jos vuokranantaja ei hyväksy tehtyä sopimusta, sitoutuu se ilmoittamaan asiasta vuokralaiselle viimeistään seuraavana arkipäivänä.
LISÄTIETOJA
Kiinteistön ja naapuriyhtiöiden tonteilla on käynnissä rakennushankkeita. Vuokralainen on tietoinen vuokrasopimusta tehdessään, että rakennustyöt voivat aiheuttaa häiriöitä asukkaille eikä tästä häiriöstä makseta korvausta tai vuokrahyvitystä.
Vesi laskutetaan kulutuksen mukaan. Laskutamme kuukausittain ennakkovesimaksun, joka perustuu asukaslukumäärään. Vesimaksu tasataan kolmen (3) kuukauden välein.
Vuokralainen sitoutuu siihen, että hänen mahdollisesti saamansa asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajan tilille ja että vuokranantaja saa antaa vuokranmaksua koskevia ja muita vuokrasopimusvelvoitteisiin liittyviä tietoja viranomaisille, kuten sosiaaliviranomaisille ja Kelalle.